Vastakohtia

Töissä on tullut selailtua paljon kirjoja lasten kanssa, ja ylivoimaisesti eniten mulle on kiikutettu luettavaksi kirja, joka kertoo vastakohdista (luultavasti suosio johtuu kurkistusluukuista, mutta ei keskitytä siihen). On pehmeää ja piikikästä, yötä ja päivää ja mitä kaikkea. En tiedä sainko vaan yliannostuksen tästä kirjasta, mutta tää teema jotenkin painui mun alitajuntaan ja seuras mua viikonlopun viettoon. Nimittäin silloin tuli moneen kertaan tehtyä huomioita erilaisista vastakohdista ja vastapainoista. Ja hyvistä, huojentavista ja rauhoittavista sellaisista. Loppuviikosta ajatukset alko olemaan jotenkin tosi väsyneitä ja pienet asiat sai mut ahistumaan ilman sen kummempaa syytä, ja tällä kertaa päätinkin jättää riennot väliin ja ottaa kaikessa yksinkertaisuudessaan rennosti. Lähdin vanhempien mukaan veneelle, ja se jos mikä oli just sitä vastapainoa, mitä olin sanattomasti kaivannut.
Vaikkei Lahti mikään metropoli olekaan, täälläkin kaiken aikaa ympäröivää taustamelua ei edes huomaa, ennen kuin pääsee luonnon keskelle, lähes täyteen äänettömyyteen. Ja ai että, miten hiljaisuus voikaan kuulostaa niin ihanalta.

_MG_4228M _MG_4223MKaupungin äänten ja valojen luota pakenemisessa parasta on myös ihan ylivoimaisesti tähtitaivas. Omat murheet kutistuu alta aikayksikön, kun makoilee veneen kannella kääriytyneenä peittoon ja edessä avautuu niin kiehtova ja niin kaunis äärettömyys. Mun mieleen on painunut lausahdus, jonka mummo sanoi joskus kesällä: ”Kun muut keräilee pokemoneja, niin mä voisin keräillä iltataivaita”. Tää oli jotenkin niin ihana ajatus, ja toden totta, kuinka ihanaa onkaan seurailla my storyjen ja muiden jatkuvana virtana ilmestyvien some päivitysten sijaan auringon ja lopulta myös punertavan puolikuun putoamista horisonttiin.

_MG_4265M _MG_4267MOmalla kohdallani, kun tunnen epävarmuutta ja mulla on ”en osaa mitään eikä musta oo mihinkään”-päivä meneillään, niin koen yleensä mieletöntä helpotusta heti kun saan asiat isompaan perspektiiviin: kuinka minimaalisen pieniä ongelmat ovatkaan verrattuna koko universumin mittakaavaan, ja ennen kaikkea kuinka mielettömästi elämässä onkaan kaikkea muuta, mihin kannattaisi keskittyminen kohdistaa.

_MG_4271MJa tän tähtitaivaan alla tuli myös pitkästä aikaa sellanen tunne, ettei oo tarvetta lähteä pakoon just sillä hetkellä yhtään mihinkään. Ja se on ihana tunne se. Nimittäin tuntuu, että nyt on pitkään vallinnut eräänlainen kiireen tuntu ja pysähtymisen vaikeus, ei fyysisellä vaan ajatusten tasolla. Koko ajan mietin, mihin päin maailmaa voisi paeta, mihin suuntaan elämää voisi kuljettaa, mihin seuraavaksi kotiovesta juosta. Siinä peittoon kääriytyneenä burritona oli kuitenkin pitkästä aikaa hetki, jolloin en haaveillut maailmanympärysmatkasta tai muutosta toiseen kaupunkiin. Siinä kaiken keskeneräisyyden keskellä kaikki tuntui niin valmiilta.
signerica

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    • Kiitos! Kuvailen Canon eos 6D:lla, ja silloin kun ei järkkärin mukana raahaaminen nappaa (eli usein) niin käytössä on puhelimeen liitettävä dxo one :-)

  • Moi Aada! Oon seuraillut sun blogia jo useamman vuoden ja olin niin iloinen, kun palasit tänne blogimaailmaan takaisin taukosi jälkeen. :-) Tykkäsin postauksistasi hurjasti jo ennen tätä uutta osoitetta, mutta täytyy myöntää että olen niin huojentunut miten hyvin osaat kirjoittaa! Sulla on niin hienoja ja kuvailevia lauseita, että lukemista tekisi mieli vain jatkaa ja jatkaa… unohtamatta tietysti kaikkia kauniita kuvia!
    Erityisesti ihailen sun asennetta elämään ja sun pohdintoja suuremmista ja syvällisemmistäkin aiheista. Itse olen havahtunut tismalleen samanlaisiin ajatuksiin kuin sinä ja siksi ehkä sun blogin lukeminen onkin niin kiehtovaa! Tuntuu, että pää on täynnä niin paljon tärkeitä asioita joita haluaisi jakaa. Siksi yritänkin saada osan niistä puettua sanoiksi oman blogini puolelle, mutta ihailen sun taitoa suunnattomasti luoda ajatukset kauniiksi sanoiksi. Jatka samaan malliin! <3
    http://www.suvisstories.blogspot.fi

    • Voi että, miten sun kommentti pistikään hymyilemään! Niin ihana kuulla, kiitos paljon sulle Suvi :-) kirjottamiseen on ihan näiden muutamien viime vuosien aikana tullut tosiaan ihan eri tuntuma, ja vaikka oon aina ajatuksiani sanoiksi tykännyt pukea, tuntuu nyt vihdoin siltä, että bloginkin puolella oon saanut tätä kirjottamisen iloa välittymään ja sanottua ”ääneen” aitoja ja suodattamattomia lauseita.
      Ihanaa syksyä sulle!