Tauko talvesta

Pakko myöntää, että pieni vahingonilonen hymähdys saattoi kuulua, kun luin edellisen postauksen viimeiset lauseet. Tosta noin vaan on taas kuukaus vilahtanut nenän eestä, ja klassiseen tapaan saa taas ihmetellä, miten se on ollut niin täynnä tekemistä, mutta samaan aikaan mennyt kuitenkin niin nopeella vauhdilla, ettei kissaa edes ehtinyt sanoa. No, jotkut asiat ei vaan koskaan muutu.

Mut sen verran muutoksia on kuitenkin näkyvissä, että tällä kertaa mä päätin koota kasaan blogipäivityksen reissusta vähän pienemmällä viiveellä kuin mitä kävi kesän matkojen kanssa (ei puhuta siitä, että Hollanti on vieläkin kokonaan käsittelemättä). Nimittäin nyt edellisenä maanantaina palattiin takaisin Suomeen juhlavasti Finlandian säestämänä (kanssamatkustajina oli samassa koneessa siis kuoro), ja tätä edeltävät kymmenen päivää tuli vietettyä Espanjassa: alku reissu siskon luona Fuengirolassa ja loppupuolisko Andalusian pääkaupungissa, Sevillassa.

Fuengirola toimi meillä enemmänkin pelkkänä lähtöpisteenä, josta tehtiin autolla reissuja lähistöllä oleviin paikkoihin: Malagaan, Marbellaan, Mijakseen ja Rondaan. Fuengirola itsessään ei niinkään mua kiinnostanut, mutta ravintoloissa ja kauppakeskuksessa tuli sielläkin ravattua. Onhan se paikka toki siinä mielessä aika mielenkiintoinen ja uniikki, että harvassa maapallon kolkassa on samankaltaisia suomalaisten keskittymiä. Tuntu vaan jotenkin niin vainoharhaiselta siellä kuljeskellessa, kun joka puolella kuuli ja näki omaa äidinkieltään…

Malaga ja Marbella oli mulle jo ennestään vanhoja tuttavuuksia, ja Malagaa ei sen suuremmin lähdettykään kiertelemään, vaan vietettiin siellä yksi sateinen museopäivä. Marbellassa kuitenkin pyöriskeltiin enemmän esimerkiksi vanhassa kaupungissa.

marbella marbella2

Fuengirolan lähistöstä ehdottomasti parhaimman vaikutuksen muhun teki Ronda ja Mijas. Mijaksessa olin aikasemmilla reissuilla piipahtanut, mutta siitäkin huolimatta se sai yhä mut ihailemaan sen valkoisia pikkukujia ja hulppeita maisemia. Sinne satuttiin vielä tosi upeana päivänä, ja kerkes jopa kesäinen fiilis nousemaan pintaan.

MijasMijas2

Ronda puolestaan kaikessa uudessa tuttavuudessaan veti ihan sanattomaksi. Jo sen pelkkä korkea sijainti sai vähän haukkomaan henkeä, ja oli se kyllä korunkaunis paikka kaiken kaikkiaan. Ronda erottui selkeästi ja positiivisesti kaikista paikoista, missä oon ennen käynyt, ja oli ehdottomasti suht pitkän ja kiemurtelevan automatkan väärti. Maisemat Puente Nuevo -sillalta ja vähän etäämmällä kävelymatkan päässä olevalta kukkulalta on jotain sellaista, mikä on ehdottomasti nähtävä omin silmin, eikä sitä mitenkään pystynyt ikuistamaan samanveroisena kameran linssin läpi. Vahva suositus siis tälle paikalle!

Ronda2Ronda 2Ronda

Ja puheen ollen pysyvän vaikutuksen tekevistä paikoista, viimeinen kohteemme Sevilla oli kyllä kaupunki mun makuun! Marokkolais- ja arabialaishenkinen arkkitehtuuri on kauneimpia tyylejä mitä löytyy, jos multa kysytään, ja Real Alcázar -palatsissa olinkin ihan haltioitunut. Vaikka ensimmäistä iltaa lukuunottamatta meidän koko oleskeluajan tulikin vettä niskaan, näyttäytyi kaupunki siitäkin huolimatta mielettömän upeana. Silti aijon kyllä ehdottomasti päästä joku päivä näkemään Sevillan auringonpaisteessakin.

sevilla4sevilla3sevilla2sevilla6sevilla5sevilla7sevilla8

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *