Blog

Vinkkiviitoset reissulle

Reissu ei ole reissu eikä mikään jos siihen ei sisälly vähän seikkailua ja yllättäviä tilanteita. Parhaat tarinat koti-Suomessa kerrottavaksi usein syntyy juurikin kommelluksista ja läheltä-piti-tilanteista, ja ex tempore ja intuitio kuulostaa mun korvaan ehdottomasti seikkailuntäyteisen ja jännittävän matkan piirteiltä.

Tästä kaikesta huolimatta sitä kuitenkin kaipaa välillä myös huolettomuutta ja mutkien suoristamista pyöriessään jo valmiiksi hämmentävissä, itselleen tuntemattomissa paikoissa. Sopivassa määrin suunnitelmallisuus ja pienet helpottavat niksit ei tee reissusta tasaisen tylsää systemaattista suorittamista, vaan parhaassa tapauksessa säästää kallisarvoista aikaa olennaisesta nauttimiselle välttyessä esimerkiksi eksymisiltä ja ei-toivotuilta rahanmenoilta. Nyt kesälomien myötä reissailu interraileista rantalomiin on hyvin monille ajankohtaista, joten mikä oliskaan parempi ajankohta jakaa vähän omia hyviksi koettuja vinkkejä, miten voi tehdä matkustamisesta entistä mukavampaa ja kivuttomampaa.

1. Dxo one -kamera. Tätä pientä ja mahottoman kätevää kapistusta en voi muuta kuin ylistää ja suositella ihan jokaiselle, joka haluaa kuvata reissussa kännykkälaatua tasokkaampia otoksia, mutta jolla esimerkiksi reppureissatessa matkatavaroiden paino ja koko ei anna periksi painavan järkkärin kuljettamiselle. Eikä taustalla edes tarvitse olla käytännönsyitä vaan ihan pelkkä mukavuudenhaluisuus, koska rehellisyyden nimissä, kuka todellisuudessa nauttii järkkärin rahtaaamisesta ympäri nähtävyyksiä ja katuja… Taskukokoa kiitteli niin moneen otteeseen viime kesän reissussa, ja kuvien laatu on ainakin omaan silmään  lähes verrattavissa juurikin järeämpien järkkäreiden tasoon. Kamera kiinnittyy iPhonen latausporttiin ja käyttää kätevästi puhelinta näyttönä, ja kuvat saa yhdellä klikkauksella siirrettyä puhelimen syövereihin. Vahva suositus tälle laitteelle!

2. Airbnb. En osaa edes heittää arviota siitä, kuinka monesti viimeisten reissujen varrella on tullut ylistettyä tätä yöpymismuotoa. Ennen viime kesän matkaa en ollut ikinä ennen varannut kyseistä kautta yöpaikkaa, ja en vois kyllä olla tyytyväisempi, että silloin tuli testattua se. Ilman Airbnb:n olemassaoloa ei oltais todellakaan pystytty pitämään reissun budjettia niin alhaalla kuin se oli, ja kaiken kaikkiaan kaikista kämpistä jäi tosi hyvät fiilikset. Edullisten yöpymisten lisäksi säästettiin myös syömisessä, kun pystyttiin kokkailemaan asuntojen keittiöissä sapuskat aina tarpeen mukaan. Saatiin myös kokea hotelliasumisesta poikkeavaa, enemmän paikallisten keskellä elämistä ulkomailla, mikä olikin ehkä yksi Airbnb:n parhaista puolista.

3. Reissussa kannattaa pitää mukana aina pieni määrä käteistä, koska monessa maassa kortti ei kelpaa maksuvälineenä ihan yhtä sujuvasti kuin koti-Suomessa. Joskus myös yöpymismaksun lisäksi esimerkiksi hostelleissa tai airbnb-kämpissa saattaa joutua pulittamaan parin euron kaupunkiveron, ja voi joutua ikävään tilanteeseen jos lähimmät pankkiautomaatit sijaitsee silmänkantamattomissa.

4. Tripadvisor. Jokainen tietää, kuinka turhauttavaa on nälkäkiukkuisena haahuilla vieraan kaupungin kaduilla etsien edullista ja hyvää ravintolaa. Itsellä tähän vielä lisänä on omat ruokarajoitteeni, joten omilla reissuilla vannon tripadvisorin nimeen. Ehkä kertoo jo jotain, että joka ikinen raflakokemus meni nappiin aina kun oltiin bongattu etukäteen paikka tän sovelluksen perusteella, mutta ne muutamat kerrat kun valittiin paikka pelkällä intuitiolla oli kokemukset pohjanoteerauksia. Plussana myös sovelluksessa on listattuna raflojen lisäksi esimerkiksi nähtävyydet käyttäjien antamien arvostelujen perusteella, joten tekemistä ja näkemistä voi myös helposti bongata tätä kautta. Kannattaa myös lueskella käyttäjien jättämiä kommentteja, sieltä löytyy hyviä täsmävinkkejä ja jopa annossuosituksia ravintoloihin.

5. Vaikka interrail mahdollistaa ihan omanlaisen vapauden- ja seikkailuntunnun, kannattaa puntaroida muitakin mahdollisuuksia. Reililipusta saa pulittaa yllättävän ison summan, ja jos mieli tekee oleskella yhdessä paikassa tunteja tai yhtä yötä kauemmin, kannattaa ottaa harkintaan junalippujen erikseen ostaminen ja halpalentoyhtiöt. Tämä mahdollistaa perinpohjaisemman suunnittelun ja majoitusten varaamisen etukäteen, jolloin välttyy yllättäviltä rahanmenoilta, säntäilyltä ja stressiltä. Omilla laskuilla päästiin tällä matkustusmuodolla kuukauden reissussa huomattavasti halvemmalla, mitä reilailu olisi meille kustantanut.

6. Matkusta pelkillä käsimatkatavaroilla. Oli sitten kyseessä lyhyt loma tai reissu pidemmällä kaavalla, käsimatkatavaroilla voi helpottaa matkustamista ja säästää budjetissa. Kokemuksesta voin sanoa, että kuukauden reissailu hoitui muitta mutkitta pelkät käsimatkatavarat messissä. Tässäkin tietysti tarkka suunnittelu on kaiken a ja o. Tilaa voi säästää vaatteiden rullaamisella viikkaamisen sijaan, ja mikäli majoituksessa on pesukone, helpottaa se huimasti asiaa. Tärkeää on ottaa huomioon nesteiden sallitut rajat (kaikki on oltava max 100ml putiloissa ja mahduttava yhden litran minicrip- pussiin), ja tässä esimerkiksi Lushissa myytävät kiinteät shampoot ja hoitoaineet tulevat apuun. Jos lentää useilla lentoyhtiöillä kannattaa tarkistaa myös painorajoitukset ja enimmäismitat matkalaukkua valittaessa.

7. Ole avoimin mielin. Vastoinkäymiset kuuluu asiaan, ja niihin suhtautuminen ratkaisee pitkälti, miten onnistunut reissusta tulee. Ole sosiaalinen, kysy reippaasti apua ja nauti lomasta!

Pääsykokeiden jälkeen

Oon tässä jo hetken yrittänyt muodostaa tekstikenttään lauseita, joihin tiivistäisin pääsykokeiden jälkeiset tunnelmat, mutta kenttä on ja pysyy tyhjänä. Ja oikeastaan tätä paremmin en vois fiilistä kuvaillakaan. Olo on tyhjä. Aluksi meinasin, että jättäisin mysteeriverhon roikkumaan enkä sen enempää täällä tulis omasta pettymyksentäyteisestä kokemuksesta puhumaan. Poissa silmistä, poissa mielestä. Nyt iski kuitenkin sellanen olo, ettei olis yhtään huono…

Read More

Tässä ja nyt

Aika hassua. Kaiken tän laskimen näpyttelyn ja pääsykoejännityksen keskellä mä oonkin aika onnellinen. Ja hassua tästä tekee nimenomaan se, että mun oletuksissa piirtyneet ääriviivat onnellisuuden kokemiselle on ollut niin rajatut, etten oo uskonut tän hetkisen elämäntilanteen mahtuvan niiden sisälle. Sitä varten ei tarvinnutkaan kivuta tikapuiden korkeimmalle askelmalle, kääntää vuoria ympäri, löytää rakkautta, elää älyttömän mielenkiintoista ja tapahtumarikasta elämää, oppia…

Read More

Kolme uutta

Eipä sitä tukanleikkuuhaavetta tarvinnut kypsytellä kovinkaan kauaa, kun mä tiesin että se oli tehtävä just nyt ja heti. Ja tarkemmin perjantaina istahdin kampaajan tuoliin täynnä intoa ja nousin siitä ylös vieläkin leveempi hymy huulilla ja huomattavasti lyhkäsemmillä hiuksilla. Kun katselin peilistä uutta tukkaani, ensimmäinen ajatus oli heti, että tunnen olevani minä taas. Tällainen mä olen. Tältä mun kuuluu näytää, ainakin just…

Read More

Ikuinen hiusdilemma

Lyhyt vai pitkä tukka? Tää on ikuisuuskysymys, jota pyörittelen mun päässä jatkuvasti. Mulla on selkeesti kausia, jolloin hiustenkasvatusbuumi on täysillä käynnissä ja silmissä kiiltää pelkästään haave pitkistä kutreista, mutta tän buumin katkaisee kuitenkin aina välillä yhtäkkinen päähänpinttymä lyhyestä tukasta. Ja tällä hetkellä jälkimmäinen on hyvinkin läsnä. Mun päässä oleva kuva unelmahiuksista on aina ollut joko tai…

Read More

#7 Astetta paremmat aamupalat

Meitä ihmisiä on kahdenlaisia: niitä, jotka skippaa aamupalan joka aamu erilaisista syistä johtuen ja sitten on niitä, jotka ei mistään hinnasta jättäis sitä välistä. Itse kuulun heittämällä tähän jälkimmäiseen. Meidät aamupalansyöjät voi myös usein jakaa kahteen joukkoon: niihin, jotka syö mitä ikinä sattuu silmiin osumaan/tekemään mieli ja niihin, jotka päivästä toiseen syö aina samaa. Tässäkin…

Read More

#6 Buddha bowl

En tiedä teistä, mutta ainakin mulle käsite ”buddha bowl” oli täys kysymysmerkki vielä jonkin aikaa sitten. Reseptejä kaikenlaisiin hämmentäviin kulhoruokiin sushikulhoista burritokulhoihin oli kyllä jo pidemmän aikaa tullut vastaan, mutta tää buddha-yksilö oli sen verran mielenkiintonen termi, että olihan se ihan pakko selvittää, mitä tää muotiruoka oikeen meinaa. A bowl which is packed so full…

Read More

#5 Chia-pannarit

Alkuperäisenä suunnitelmana oli jakaa tänään perjantain kunniaksi pizzaresepti, mutta jos totta puhutaan (ole valmiina kohdistamaan muhun seuraavaksi virtuaalinen kummaksuva katse): mä en oo ikinä ollut mikään kovin suuri pizzan ystävä. Pienenä söin pizzasta pelkästään reunat, ja vaikka nykyään oon laajentanut mun makumieltymyksiä jo sen verran, että täytteineenkin se uppoaa, en silti vaan osaa yhtyä tähän ”pizzafanatiikkaan”, mikä tuntuu…

Read More