Kuka olen?

Tällä puolen blogia kurkistuksen omaan elämäänsä antaa vuonna 97 syntynyt ylioppilas Lahdesta. Nimeni on yllätysyllätys Aada, ja tällä hetkellä viettelen välivuottani opiskelupaikkaa tavoitellen. Tämä sivusto on jatkoa parin vuoden takaiselle, samannimiselle blogilleni, josta otin pienen aikalisän lukiokiireiden keskellä.
Ja jotain haluisit minusta vai tietää..?

minusta1

Varmasti muistat ne hetket, esimerkiksi ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa, kun vuoronperään jokaisen oli noustava oman pulpettinsa viereen ja esiteltävä itsensä lyhyesti ilman sen tarkempaa ohjeistusta. Pelkkä ajatuskin tästä saa mut menemään aivan lukkoon ja vetäytymään kuvitteellisen etanankuoren sisään. Ja juuri näitä edellämainittuja fiiliksiä herää nyt kun yritän luoda ytimekästä ja mahdollisimman osuvaa kuvausta itsestäni. Pääsisinkö mitenkään pälkähästä sillä perinteisellä ala-asteaikaisella rimpsulla ”Moi mä oon Aada ja mä tykkään kesästä”?

Toinen mahollisuus olisi tietysti luritella geneerinen bloggaajakuvaus: ”Täällä kirjoittelee nuori naisen alku Lahdesta, joka on kiinnostunut muodista, meikkaamisesta ja liikunnasta”. Mä en kuitenkaan voi tota kuvausta rehellisesti allekirjoittaa, koska jos totta puhutaan, niin suurimman osan päivistäni vietän kirpparilta hankituissa kledjuissa muotilehtien jutuille lähinnä silmiä pyöritellen, puhumattakaan siitä, että meikkivoidekerros saa mut valtaosana päivistä vain haaveilemaan meikinpoistoaineesta. Ja vaikka fiiliksen mukaan rakastankin liikkua, ei mun elämäntapaan kuulu itsekuria tihkuvat saliohjelmat jalkapäivineen. Aika hakoteille jotenkin jäisi kuvaus musta tollasilla luonnehdinnoilla.

Iskee sellanen valinnanvaikeus — mitä ihmettä kertoa ihmisestä, josta kuitenkin tietää tässä maailmassa kaikista eniten? Tuskin tarkoituksenmukaista olisikaan kertoa oikean käteni luomien lukumäärää tai suosikkilautapeliä, mutta silti. Tässä alkaa myös väistämättä pohtimaan, minkälaista numeroa sitä omasta elämästään viitsii edes pitää, mutta ehkä tällainen kyseenalaistaminen osuu jo blogin kirjoittajana kipeästi omaan nilkkaan…

Itseasiassa jo melko olennainen piirre minusta tuli epäsuorasti tässä edellä esille, nimittäin mä oon niin monista asioista kiinnostunut, etten oikein ikinä ole osannut nimetä vain yhtä lempiartistia, urheilulajia, unelma-ammattia tai vain yhtä intohimoa. Koulussakin pidin lähes jokaisesta aineesta tasavertaisesti, ja jos joskus osasin nimetä lempiaineen, vaihteli se lähes päivittäin. Tämä piirre luonnollisesti vaikeuttaa ytimekkään kuvauksen kertomista… Mutta jos joku ”oma juttu” kuitenkin nousee yli muiden, se on taide. Harrastuksia on tullut kokeiltua laidasta laitaan, mutta muiden harrastusten vaihdellessa taidekoulu pysyi horjumatta kuvioissa mukana kymmenen vuoden ajan. Niin kauan kun muistan, piirtäminen ja maalaaminen on ollut mulle kirjoittamisen ohella tärkeitä kanavia käsitellä elämää ja päästä hetkeksi irti arjen hössötyksistä.

Katselen elämää melko valoisista näkökulmista, ja kun esteitä ja haasteita tulee eteen niin omalla kuin muidenkin kohdalla, yritän usein löytää tilanteesta jotakin positiivista. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä mulla on myös taipumus helposti ajatella, että kaiken tulisi aina olla mukavaa ja virheetöntä, ja inhottavien tunteiden ja virheiden sietäminen osaakin olla joskus melko hankalaa.

Jos mä oon päättänyt tehdä tai saavuttaa jotain, meen vaikka läpi harmaan kiven saavuttaakseni sen. Osaan olla aika rasittavankin itsepintainen halutessani jotain (malttamattomuudesta puhumattakaan).

Mä en saa mistään muualta sitä samaa fiilistä kuin matkustamisesta ja uusien paikkojen, maiden ja kulttuurien näkemisestä. Pienenä saatoin piirtää monta kuukautta pelkkiä lentokoneita ja lentokenttiä ennen edessä olevaa reissua ja odottaa matkoja enemmän kuin joulua. Etäisyyden ottaminen tuntuu jotenkin antavan aina annoksen luovuutta, ja vaikka koti pysyykin samana, matkojen jälkeen kaikkea katsoo ihan eri näkökulmista.
Myös tähtitaivaan ja sen äärettömyyden katsominen (etenkin purjeveneen kannella makoillen), se kun huomaa saaneensa toisen nauramaan ja se ajatusten/oivallusten/tunteiden sekamelska, joka valtaa hyvän ja vaikuttavan elokuvan jälkeen on sellasia asioita, joita on mun mittapuussa vaikea päihittää.

Minusta3Varmasti lisää pieniä paloja musta ja mun elämästä tulee esille postausten myötä, mutta jos jotain kuitenkin jäi polttelevaksi kysymysmerkiksi niin pistä rohkeesti kommenttia, vastailen mielelläni. Toivottavasti viihdyt mun blogin matkassa etkä pelkää jättää omia mietteitäsi kommenttibokseihin, nimittäin yksi ehottomasti bloggaamisen parhaista puolista on se, ettei kyseessä ole pelkkä monologi :-)

Ihanaa, elämäntäyteistä kesää sulle,

signerica